perjantai 12. elokuuta 2016

Kirkas keltainen

Löysin tämän paidan ohjeen jo kaksi vuotta sitten. Aina silloin, kun minulla oli paitalangat valmiina ja mietin, mitä niistä neuloisin, tämä paita oli yksi listalla olevista, mutta jäi lopulta aina muiden mallien alle. Mutta ei enää!
Tämän neulominen ei ollut mukavaa. Minulla oli hiukan liian ohutta lankaa, joten sain kiristellä joka välissä, että sain tiheyden täsmäämään. Ja tämä lanka pölisi. Siis aivan hirveästi. Neulesessioiden päätteeksi niin sohva, housut, nenä kuin kädetkin olivat täynnä keltaista nukkaa. Yäk.
Loppujen lopuksi tästä tuli oikein ihana "hälläväliä" päivien paita. Ei tarvitse kuin heittää tämä paita päälle ja vetää legginssit jalkaan ja siisti, mutta samaan aikaan rento asu on valmis. Eikä tuo keltaisen värin pirteys ole niinä päivinä ollenkaan pahitteeksi ;)
Ohje: Sweatshirt sweater klik
Lanka: Drops safran
Puikot: koivuiset 3,5mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti